Iisalmen taistelu 10.-11.11.1808

Tilanne 27.10. jälkeen

Koljonvirran taistelun jälkeen Sandels näki asemansa kestämättömäksi Koljonvirralla venäläisten saartoyritysten takia. Hän tekikin päätöksen vetäytyä Vieremälle, ja prikaati lähti liikkeelle 29.10. Vieremällä joukot linnoittivat ympäristöä, jonne venäläiset tekivät tiedusteluretkiä pääjoukon pysyessä aloillaan. Venäläiset olivat sijoittuneet Koljonvirran molemmin puolin.

Hyökkäyssuunnitelma

Sandels antoi majuri Dunckerille 6.11.1808 käskyn sissihyökkäyksestä Iijärven itäpuolitse Koljonvirralle majoittuneiden venäläisjoukkojen kimppuun. Tarkoituksena oli päästä aina sillalle asti, ja polttamalla se katkaista venäläisten yhteys länsipuolelle. Oli sovittu, että jos yllätyshyökkäys onnistuisi, ampuisivat Dunckerin miehet Koljonvirran sillalta raketteja etenemisen merkiksi eversti Aminoffille, jotta hän voisi käynnistää oman osastonsa hyökkäyksen kohti Koljonvirran siltaa.

Iisalmen veriyö

Dunckerin joukot saivat edetä rauhassa yön hiljaisuudessa lähelle Koljonvirtaa, jossa he yllättivät ja löivät venäläisen vartioston nopeasti. Viesti yllätyshyökkäyksestä kiiri kuitenkin eteenpäin. Duncker jatkoi etenemistään, ja venäläissotilaat jatkoivat sitkeästi puolustautumista. Mies miestä vastaan käydyssä taistelussa yön pimeydessä vihollisia ja omia ei voitu erottaa toisistaan kuin huudetun kielen perusteella. Kolmen tunnin taistelun jälkeen Dunckerin oli pakko irrottautua taistelusta ja aloittaa hankala vetäytyminen soitten ja erämaitten läpi takaisin Vieremälle. Aminoffin komentama osasto, joka oli odottanut etenemismerkkiä Dunckerin joukoilta, palasi entisiin asemiinsa. Iisalmen taistelu 10.–11.11.1808 päättyi siten venäläisten voittoon. Sotiminen oli raakaa pistimin käytyä kamppailua, ja taistelua onkin kuvattu Iisalmen veriyöksi.

Takaisin ylös